Tuesday, May 24, 2011

T.F.W.M.D.

MAKE YOUR MARK Gallerian T.F.W.M.D.-näyttely on Euroopan 
tunnetuimpiin graffititaiteilijoihin lukeutuvien PETROn ja EGSin 
yhteisnäyttely. He ovat pitkäaikaisia ystäviä ja vaikuttaneet vuosien 
ajan alakulttuurin tyyleihin ympäri maailmaa. Heidän töitään yhdistää 
intohimo kirjaimiin ja grafftin perinteisiin. T.F.W.M.D. on PETROn ja 
EGSin ensimmäinen yhteisnäyttely.

  PETRO maalasi ensimmäiset graffitinsa kotimaassaan Englannissa 
80-luvun alussa ja on luonut itsellen vankan maineen yhtenä maailman 
parhaista kirjaintaitureista. Hänen työnsä ammentavat  koulureppuihin 
tehdyistä graffiteista, avaruussarjakuvista, elektromusiikista ja 
90-luvun alun hiphop-muodista. T.F.W.M.D. -näyttelyyn PETRO on tehnyt 
myös Helsinki-aiheisia töitä.

PETRO:n töitä on aiemmin ollut esillä gallerioissa Englannissa, 
Hollannissa, Australiassa ja Italiassa.

  EGS on Suomen kansainvälisesti tunnetuin graffititaiteilija. Hän 
aloitti graffitiuransa 80-luvun puolivälin jälkeen ja on maalannut yli 
30 maassa neljällä mantereella. EGSin työt ovat musteella maalattuja 
abstrakteja tulkintoja kolmesta kirjaimesta: E, G ja S. 
Avaruudellisilta mustemyrskyiltä näyttävät työt kätkevät sisäänsä 
kuvastoa Suomalaisen graffitin historiasta ja nyt jo kadonneesta EGSin 
nuoruuden Helsingistä.

  EGS:in töitä on aiemmin ollut esillä gallerioissa Suomessa, 
Ruotsissa, Englannissa, Hollannissa, Italiassa ja Espanjassa.


PETRO & EGS: T.F.W.M.D. -näyttelyn avajaiset:

Perjantaina 3.6.2011, klo 18-21

MAKE YOUR MARK Garage / Gallery



MAKE YOUR MARK Garage / Gallery
Kaasutehtaankatu 1 (rakennus 6)
00540 Helsinki.
ma suljettu
ti - pe 12 - 19
la        11 - 16
su       12 - 16


Lisätiedot:
Umut Kiukas, info@makeyourmark.fi +358 45 20 779
http://www.makeyourmark.fi/

Ystävällisin terveisin,

Make your mark -väki

No comments:

Post a Comment